Hae tästä blogista

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Brew Dog Rip Tide

Terve, Wappu saatiin vihdoin juhlittua. Wapun aikana keskityin lähinnä oluen juomiseen maistelun sijasta. Tästä syystä johtuen ei ole tullut tännekään vähään aikaan kirjoiteltua. Minulla on tässä lomaa siihen asti kun työt alkavat ja yritän kirjoitella tänne muutamia arvostelua kirjastani, mikäli vain golffin peluulta kerkeän. Pidemmittä puheitta Rip Tiden kimppuun.

Pitkästä aikaa hyvän oluen kimppuun. Minulla on todella kovat odotukset Rip Tideä kohtaan, onhan kyseessä Brew Dogin olut. Lisäksi Imperial stoutit/portterit ovat nousseet minun lempioluikseni. Rip Tide on pakattu 0,33l pulloon ja alkoholia oluesta löytyy 8%. Oluen tyyppi on Imperial stout, mikäli se ei vielä selvinnyt. Olut on pantu Skotlannissa Brew Dog:in panimossa.

Ulkonäkö: Erittäin tummanruskea, ei kuitenkaan musta, colamainen väri. Melko kevyt beigen värinen kestävä vaahto. 8 pistettä

Tuoksu: Paahteisen maltainen, kahvinen, hieman suklainen ja hedelmäinen raikas tuoksu. Tuoksussa myös hieman siirappista makeutta. 8 pistettä

Maku: Paahteisen maltainen, hennon suklainen ja kahvinen maku, jossa aavistuksen verran hedelmää. Lopussa reilu ja vahva humalointi hyökkää esille jättäen sopivan katkeran ja kestävän jälkimaun. 9 pistettä

Makeus: 2 Happamuus: 5 Katkeruus: 4 Täyteläisyys: 6

Yleisvaikutelma: Kevyehkön suutuntuman ansioista helposti juotava olut. Brew Dog:in tyylille uskollinen hieno etiketti. Mielestäni tämä on mukavan "särmikäs" olut. 9 pistettä

Aivan käsittämättöman hyvää olutta. Ehkä jopa parasta olutta, jota olen maistanut. En oiken muuta osaa sanoa, liian hyvää. Pitäisi tilata Skotlannista Brew Dogin oluita, koska Alkon valikoimat ovat oluiden suhteen surkeat. Etenkin Tactical Nuclear Penguin, joka on 35% olutta, kiehtoo kovasti :P Rip Tide yhteispisteet 34. VIIDEN TÄHDEN OLUT!!! Suosittelen lämpimästi tätä kaikille!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Karhu Korpisavu

Sinebrychoffin valmistama savuolut seuraavana arvostelussa. Tämän oluen kaupoista saatavan III-olut versiota olen aikaisemmin juonut, nyt maistelussa Alkosta saatava versio. Olut on luultavasi melko vetinen ja hiilihappoinen, hieman perusbulk-olutta maukkaampi. Etikettiä tarkemmin tutkailtuani huomasin, että tähä "savuolueen" ei ole edes käytetty savumallasta vaan jotain savuaromia... Kuulostaa todella pahalta ja pistää miettimään, mitähän tässä on edes yritetty. Unohdin sitten ottaa kuva, mutta otetaan nyt pelkästä pullosta sitten.

Pakkauksena on 0,33 l pullo. Potkua Korpisavusta löytyy 6,0 %, joka on savuolueksi melko paljon.  Valmistusmaa on Suomi ja panimo Sinebrychoff.

Ulkonäkö: Väriltään olut on kellertävän kuparinruskea. Minun lasiini tästä tuli lähes olematon ja nopeasti häviävä vaahto, joka johtunee väärästä lasivalinnasta. Jonkun arvoistelun luin, jossa puhuttiin runsaasta vaahdosta... 4 pistettä

Tuoksu: Kyllähän tuoksusta oikein kunnolla etsimällä löytää savua, lisäksi hieman mallasta. Tuoksu on myös aavistuksen verran makea. 6 pistettä

Maku: Raikas, hennon savuinen ja maltainen maku, joka kuitenkin häviää nopeasti. Maussa myös hiilihappoa. Mausta erottaa, että savumaltaiden sijasta on käytetty aromia ainakin näin, kun tämän asian ennen maistelua jo tiesi. Muuten mausta tulee vain mieleen, että miksi ihmeessä tällaista on pitänyt mennä tekemään. 2 pistettä

Makeus: 3 Happamuus: 3 Katkeruus: 2 Täyteläisyys: 2

Yleisvaikutelma. Etiketti on kyllä mielestäni hyvä, koska se luo savuisen vaikutelman. Mielestäni tämä on huonoa olutta... Ainut hyvä puoli oli tuoksu. 2 pistettä

Etiketissä luvataan, että Korpisavusta aistii pitkän vaelluksen jälkeisen lämmittävän nuotion... Noh täytyy myöntää, että itse en kyllä maun perusteella halua tuolle nuotiolle edes lyhyen vaelluksen jälkeen. Voin luvata, että tämä olut jää jatkossa aivan varmasti kaupan/Alkon hyllylle. En kyllä oikeen edes ymmärrä miksi ostin tämän, kun tiesin miltä tämä maistuu. Muutenkin tullut viime aikoina ostettua omituisia oluita. En tiedä miksi. Pitänee viel painottaa, että älkää hyvät ihmiset edes vaivautuko tätä maistelemaan. Yksi tähti

Flying Dog Gonzo Imperial Porter

Terve, hyvät oluen ystävät. Koska sain kandidaatintyöni tänään lähes valmiiks, ajattelin kirjoittaa tänne yhden oluen olutkirjastani. Tämän jälkeen ajattelin vielä maistella uuden oluen ja kirjoittaa myös sen tänne.

Maistelin tämän oluen Machines and processes -kurssin viimeisellä luennolla, joka muuten pidettiin Birrassa. Luennon ainoana sääntönä oli, että täytyi puhua englantia kaksi tuntia. Ennakko-odotukset Gonzo-olutta kohtaan olivat korkeat, koska sitä on parilla olutsivustolla kehuttu. Lisäksi Flying Dog -panimon oluet ovat kaikki olleet vähintäänkin hyviä. Kuvaa ei nyt valitettavasti tästä oluesta ole.
Olut on pakattu 0,33 l pulloon. Alkoholia on oluessa vähintäänkin riittävästi 9,2 %. Olut on valmistettu USA:ssa. Valmistusmaata ei kuitenkaa kannata säikähtää, kyllä jenkitkin osaavat tehdä hyviä oluita. Panimo on jo kertaalleen mainittu Flying Dog. Tyyppi on Imperial/Strong Porter

Ulkonäkö: Olut on väriltään lähes musta, valoa vasten colamainen. Vaahto on väriltään beige ja koostumukseltaan isokuplainen, mutta kuitenkin tiivis. Vaahto on myös melko pysyvä. 6 pistettä

Tuoksu: Paahteisen maltainen ja hieman siirappinen tuoksu. Lisäksi tuoksusta tulee hienosti esille humalaa ja lakritsaa. 7 pistettä

Maku: Paahteisen maltainen ja siirappinen maku, jossa hieman lakritsaa. Humalointi tulee selvästi esille lopussa. Lisäksi maussa on hieman hedelmää ja kahvia. Gonzon makua on mielestäni hieman hankala kuvailla, koska se on haastava. Suutuntuma on melko täyteläinen, mutta samalla jotenkin kevyt. 8 pistettä

Makeus: 4 Happamuus: 3 Karkeruus: 4 Täyteläisyys: 7 

Yleisvaikutelma: Mielestäni kokonaisuudessaan erittäin hyvä ja erittäin mielenkiintoinen olut. Tätä on kyllä hieman hankala kuvailla. Etiketti on samantyylinen kuin muissakin Flying Dogin oluissa, eli mielestäni tyylikäs ja nuorekas. 8 pistettä
Neljän tähden olut.

On se kait pakko toistaa, että kyllä jenkitkin osaavat olutta tehdä. Suosittelen kyllä lämpimästi kaikkia kokeilemaan tätä olutta. Itse ainakin ajattelin tätä jatkossa Alkosta hankkia, toivottavasti eivät ainekaan vähään aikaan lopeta Gonzon myymistä. Pienenä varoituksena voin kuitenkin sanoa, että kyseessä on aika "rajun" makuista olutta, ei pidä säikähtää :)

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Arvosteluasteikosta

Piru vie, melkein unohdin kertoa arvosteluasteikosta. Tuoksu, Ulkonäkö, Maku,  ja Yleisvaikutelma arvostellaan pistein 1-10, näiden yhteen lasketuista pisteitä saadaan oluen yhteispisteet. Makeus, Happamuus, Katkeruus ja Täyteläisyys arvostellaan myös pistein 1-10, mutta nämä eivät vaikuta oluen yhteispisteisiin.

Yhteispisteiden ja arvovaltaisen raadin pohdinnan jälkeen oluelle annetaan tähtiä yhdestä viiteen. Yksi tähti = huono olut, kaksi tähteä = mitään sanomaton olut, kolme tähteä = hyvä olut, neljä tähteä = erittäin hyvä olut ja viisi tähteä = upea olut.

 Lisäksi pyrin vertailemaan oluita aina saman tyyppisiin oluisiin, en kaikkiin mahdollisiin oluisiin.

Kulmbacher Mönchshof Bockbier

Ensimmäinen olut, jonka arvostelun kirjoitan myös tänne blogiin on, kuten otsikosta näkyy, Kulmbacher Mönchsof Bockbier. Oluen tyyppi on Bock kuten nimestä voi arvata. Bock-tyylisiä oluita en ole juurikaan juonut, joten minulla ei ole kummoisia ennakko-odotuksia tämän suhteen. Olutoppaasta nopeasti vilkaisin, että tämän pitäisi olla melko hyvää Bock-olutta.

Olut on pakattu 0,5 l pulloon, alkoholia on 6,9 %, alkuperämaa: Saksa, Panimo: Kulmbacher

Ulkonäkö: Olut on väriltään punertavanruskea ja kirkas. Melko runsas nopeasti häviävä vaahto, joka jättää pitsiä lasin reunoille. 5 pistettä

Tuoksu: Makean maltainen tuoksu, jossa hieman hedelmäisyyttä, toffeeta ja siirappia. Makeudesta huolimatta mielyttävä tuoksu. 7 pistettä

Maku: Makean maltainen, toffeinen ja aavistuksen verran hedelmäinen ja paahteinen maku. Miedosti humalainen ja makean maltainen jälkimaku. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hieman voinen. 5 pistettä

Makeus: 6 Happamuus: 4 Katkeruus: 3 Täyteläisyys: 5

Yleisvaikutelma: Olut on minun makuuni liian makea, mutta muuten ihan hyvää. Suosittelen tätä makeiden oluiden ystäville. Minulta tämä jäänee jatkossa Alkon hyllylle. 6 pistettä.
Yhteispisteet 22. Kolmen tähden olut.

Finkkarit

Taas on se aika vuodesta, kun Skinnarilassa juhlitaan Wappua. Wappu alkoi jo eilen ja tänään ohjelmassa olisi Finkkarit, yhdet Wapun parhaimmista bileistä.
Eilen kävin hakemassa Wapun viettoa varten A-tarvikkeita Alkosta, samalla reissulla mukaan tarttua viisi maisteltavaa olutta Brew Dogin Punk IPA ja Rip Tide, Karhun Korpisavu, Koff Porter, joka muuten on yksi parhaista suomalaisista oluista ja Alkon valikoimista poistuva Kulmbacher Mönchshof Bockbier, jonka ajattelin tästä kohta puoleen maistella.

Päätin myös eilen, että en yritä aluksi kuitenkaan kirjoittaa kaikkia jo kirjassa olevia oluita tänne blogiin. Ajattelin kirjoitella tästä eteenpäin kaikki oluet, jotka maistelen sekä tänne, että kirjaan. Mikäli tämän jälkeen aikaa vielä jää kirjoittelen jo kirjassa olevia oluita pikkuhiljaa tänne. Mutta joo pitänee korkata tuo olut, kirjoittelen sen tännen kunhan saan ensiksi kirjoittua sen kirjaan.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Tästä se sitten lähtee

Nonniin... Nyt On sitten Rikukin aloittanut blogin kirjoittamisen. Eipä ole montaa viikkoa siitä kun vielä manasin kavereilleni "Ihan turhaa tollaset blogit" "kuka nyt oikeesti jaksaa jotain blogeja" yms... Sama tilanne oli pari vuotta sitten facebookin kanssa... Minut on siis ilmeisen helppo houkutella kaikkeen mukaan.  Siihen että minut saatiin liittymään facebookkiin tarvittiin kyllä huomattavasti enemmän painostusta, kuin tämän blogin aloittamiseen. Mutta eiköhän mennä jo asiaan.

Olutpäiväkirjassani on tällä hetkellä arvosteltuna 24 olutta. Sieltä löytyy hyvin erityyppisiä oluita Karhusta aina Hooegardeniin Witbieriin asti. Ajattelin, että kirjoitan tänne blogiin kaikki kirjasta löytyvät oluet. Arvostelen kaikki olueat aina ensin kirjaani, jonka jälkeen vasta tänne. Koitan päivittää blogia aina kun aikaa ja mielenkiintoa löytyy, ja toivottavasti saan jossain vaiheessa blogin ja kirjan kulkemaan toisiinsa nähden "reaaliajassa".

Jos intoa vielä olutarvostelujen jälkeen riittää saatan kirjoitella myös muuta oluisiin liittyvää.